Ihastuin tähän koukku kankaaseen. Teinpäs siitä sit pojille syksyä ajatellen hupparit. Me ollaan tänä kesänä kalasteltu tosi paljon, kun omasta pihasta voinut. Ja ilman saalistakaan ei olla jääty. Lastenkalastus kilpailuissakin käytiin, ja yksi onnekas sai koukun sormeen. Liekköhän siksi koukku kangasta piti saada. :D
Kaakkuri
perjantai 31. heinäkuuta 2015
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Tyttövauva
Tyttövauvaa saatiin käydä nuuskuttelemassa. Ja minä sain kerrankin tehdä jotain tyttömäistä. Vaikka eipä mun kangas kokoelmasta mitään punaista löytynytkään. :)
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Reissuja
Jokavuotinen asuntovaunureissu
Outokummun kaivoskylä oli lasten mieleen.
Mummolaviikko, mukavaa oli. Tässäpä joitain reissukuvia, mitä kamera tallentanut.
Kesävieraita
Ihania kesävieraita ollaan saatu tänä kesänä vieraiksi. Ja lapsille kavereita kylään, ne on niin tärkeitä
niille.
Kesä
Kesää ollaan vietetty. Muutamat pienet yö- reissut tehty. Muuten pieniä retkiä kotosalta. Toivotaan, että vielä saadaan lämpimiä ilmoja. Yhdenkäden sormin voi kyllä ne lämpimät ilmat laskea tähän mennessä. Puhelin söi suurimman osan kesäkuvistakin, kun rikki rasahti. Luonnosta nautittu, se on niin kaunis kesäisin vaikka ei hellettä olekkaan. Ja kuvitelkaa, me ei olla käyty kertaakaan edes uimassa tänä kesänä. Jospa siihen saataisi vielä muutos. :)
tiistai 16. kesäkuuta 2015
miina ja manu
Samistellaan. Pojat niin mielissään, kun äiti ompeli kaikille samanlaiset paidat. Mut voi, olipas homma saada ne samaan kuvaan, ja eihän niistä tullut ku tärähtäneitä. :D Meillä nuo on innostunut kuunteleen miinaa ja manua. Lemppari miina ja manu on ehdottomasti, manu lääkärissä. Paras kohtaus, ku manu kaatuu pyörällä. :)
maanantai 18. toukokuuta 2015
Kevättä
Kesän/kevään ensimmäiset jätskit, just tarkeni syyä.
Hiekkalaatikko leikit on aina parasta
Kukkulan kuningas :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)